| |||
Alli Long-tailed DuckClangula hyemalis Porvoo, 28.10.2025 Canon EOS R5m2 600 mm, f/4, 1/3200 sec, ISO-1250. Hand held | |||
|
Viikkarissa allit. Koiras talvipuvussa on todella hieno ilmestys. Sunnuntaina aamulla lähdin ajamaan kohti Miehikkälää lastina auringonkukansiemeniä ja rasvapötköjä. Oli aika aloittaa talviruokinta metsäpalstalla. Ajattelin Loviisan kohdalla, että vielä voisin kääntää Lapinjärven suuntaa. Keli näytti pitkästä aikaa kirkkaalta ja vielä tyyneltä. Lapinjärvellä oli ollut hurjan hyvä arktisten vesilintujen loppusyksy ja siellä on koko ajan ollut toiveissa nähdä jotain kovaa arktisilta rannoilta. Päätin kuitenkin pysyä alkuperäisessä suunnitelmissa ajaa Miehikkälän palstalle Laisniemen kautta kiertäen Laisniemellä oli iso tundra- ja tundrametsähanhien parvi, muttei muuta erikoista. Päätin vielä poiketa Tuorusjärvellä, joka oli osoittautunut hyväksi syksyiseksi vesilintupaikaksi, Ajattelin, että josko siellä olisi vaikkapa kaakkuri. Laji joka kumma kyllä yhä puuttui kuntapinnoistani. Vesilintuja ei ollut parhaiden päivien veroisesti, mutta kaukoputkiskannaus tuotti pientä kivaa: kuuden lapasorsan parvi, punasotka, kolme lapasotkaa, pilkkasiipi ym. Sitten aivan katselukierroksen lopuksi näkökenttään ilmestyi itseään sukiva kuikkalintu. Määritys oli välitön mutta samalla uskomaton - amerikanjääkuikka! Ei ollut tullut edes mieleen moista toivoa. On se merkillistä, että kaikista mahdollisista paikoista laji löytyi tältä latäköltä. Lapinjärvellä jääkuikkalaji oli kyllä ollut mahdollisuutena mielessä.
Palauteosio ei ole toistaiseksi käytössä
|