Sarvilahden peltoaukean ilmatilassa pyöri muutaman päivän ajan yllättävän suuri määrä tervapääskyjä. Koska olen kiinnostunut aiheesta, kuinka iso osuus parvien terviksistä on pesiviä aikuisia tai pesimättömiä esiaikuisia, käytin kahtena päivänä jonkin aikaa parven yksilöiden kuvaamiseen. Käytettävissä olevista metodeistani, kuvat ovat ainoa pätevä asian selvittämiseksi: kulunut ruumiin höyhennys = ad, tumma ja kulumaton = ei pesivä. Lisäksi vielä tumman ruuminhöyhennyksen kontrasti kuluneisiin siipisulkiin = vuoden ikäinen (kuvassa). Erityisen helppo on määrittää varmuudella pesivä poikasia huoltava lintu pullottavasta kurkkupussista. Kuvien läpikäynti on vielä vähän vaiheessa, mutta nämä vielä poikasiaan ruokkivien aikuisten osuus kuvatuista on selvä: 7.8. 25/75 kuvattua ja 10.8. 13/135.

Viikon erikoisimmat tapahtuivat Torpan havaintopisteelläni, jossa vakiopaikkani on itään ison peltoaukean reuna. Torstaina 14.8. olin juuri lakannut seuraamasta nuoren arosuohaukan lentoa ja istunut alas kiikaroimaan näkökenttää, kun koillisen suunnalla metsään pistävän peltokielekkeen suunnalla liikkui joku isompi nisäkäs sänkipelolla. Kun nousin kaukoputken äärelle, hämmennyin hetkeksi, mutta pian huusin puutarhassa touhunneelle vaimolleni: “Ulla, tuu äkkiä, täällä on susi.” Ulla tuli ja valloitti kaukoputken itselleen siihen saakka, kunnes susi katosi valtaojan pusikkoon. Sitten paikalle tulikin traktori myrkyttämään peltosaraa ja tilanne oli ohi. Susi oli minulle elis!

Seuraavana päivänä olin taas “toimipisteelläni”, kun viereiseltä luomuhernepellolta alkoi leikkuupuimurin melun yli erottua kirkasta, korkeaa ja hieman kuin kilahtavaa ääntä. Olin aiemmin kuullut tuota ääntä, ruskosuohaukan noustessa hernepellosta ruisrääkän untuvikko kynsissään. Ja kun tiesin ruisrääkkäpoikueen asuvan pellossa, olin jo eilen ollut vähän huolissaan viljelijän aloittaessa korjuutyön. Menin paikalle katsomaan tilannetta. Nyt korjaamatta oli muutama suorakaiteen muotoinen alue keskellä peltoa. Puimuri oli äsken halkaissut yhden korjaamattoman alueen ja nyt kilahtelu kuului kahden puolen tätä aukkoa. Jäin odottamaan puimurin paluuta takaisin.

Kun puimuri saapui toista korjaamatonta saraa, se tuli suoraan kuuluvan poikasäänen suuntaan. Ja kuinkas ollakkaan, kun puimuri oli paikan ohittanut, sen leikkuujäljestä nousi ruisrääkkänuorukainen, jonka pää ja kaula olivat jo ohi untuvavaiheen. Se pakeni edelleen korjaamattoman saran sisään.

Puimuri pysähtyi viittomiseeni ja kerroin hänelle tilanteesta. Mietittiin vähän, voisimmeko tehdä jotakin. Yritimme ajaa poikuetta jalkaisin edellämme pois peltosaralta, mutta tietenkään ne eivät poistuneet mihinkään luomuhernepellon kasvuston tiheiköstä. Lopuksi sovittiin, että puinti tapahtuu sarojen pitkien sivujen suuntaisesti, niin että viimeisenä puidaan hitaasti ajaen sen saran torpan puoleinen sivu, jossa useampi poikanen oli äännellyt.

Hyvin se meni! Ainakin neljä poikasta piipersi puimurin editse ojaan ja edelleen puutarhamme pusikkoon, jonne myös emo oli lentänyt puimurin edestä.

Palauteosio ei ole toistaiseksi käytössä