Tuulinen kesä. Merelle olen päässyt vain lyhyille retkille, tuulen tyyntyessä vähäksi aikaa suuntaa muuttaakseen. Toki oma kynnys sietää tuulta on myös kasvanut. Viikariksi valitsin yhden kovan valon kuvan lyhyeltä käynniltä Hamnskärillä.

Lauantai oli oikea vääntöyritysten päivä. Pukarolla on pienialainen kasvismyrkyillä käsitelty kesantopelto, jonka sadevesilammikot ovat houkutelleet kahlaajia. Siinä liroja ja valkovikloja katsellesani toistuva, kuiva, miltei rahiseva, lyhyt ääni kiinnitti huomioni. Yritin miettiä kahlaajalajeja ehdolle äänen tuottajaksi, mutten keksinyt. Sitten välähti mieleeni lyhytvarvaskiuru. Soitin Bird Guiden valikoimasta lyhytvarvaskiurun kutsuääntä (se toinen valikoimassa) ja kylläpä täsmäsi. Aloin innolla tarkistaa pellolla ruokailevia kiuruja. Syke jo vähän nousi, olisihan kyseessä aluepinna. Meni varmaan tunnin verran kiuruja selatessani, äänen kuuluessa aina silloin tällöin, mutta pukutuntomerkeillä, kooltaan tai nokan muodoltaan yksikään pienen peltoalan noin neljästä kiurusta ei täsmännyt. Loppujen lopuksi näin äänen tuottajaksi selvän tavan kiurun. Ei sitten!

Iltapäivällä Kanteleella yritin tehdä aroharmaalokkia, mutta pitkän seurannan aikana kohde ei kertaakaan levittänyt siipiään tai lennähtänyt niin että olisin sen tilanteen nähnyt tai saanut kuvaan. Ainoaksi toivoksi jää, että lokki on kuvista tunnistettavissa tutuksi lokkispesialisti Saikon Pekalle Lahden kaatopaikalta. Päivä vielä päättyi aivan selvään lampiviklon ääneen, joka ehkä sitten kuitenkin oli muunnelma liron varoitusäänestä, tosin voihan olla että lampiviklo huuteli ojakasvillisuuden seasta tai takaa….

Palauteosio ei ole toistaiseksi käytössä