Perjantaina oli odotuksia parempi, oikein hieno retkipäivä. Eero Inkeroisen kyydillä menimme ensin Kummelskärille, jossa näimme muutaman punakuiriparven, kaikki aika kaukaa. Onneksi siirryimme kohti itää Gåsörenille, joka vetää kahlaajien muuttoparvia puoleensa. Useampi punakuiriparvi kävi kiertelemässä tuon riuttamaisen somerikkoluodon yllä ja jokunen laskeutui kivillä ruokailevien merisirrien seuraan. Valo olisi voinut olla parempi, mutta kuitenkin taisin saada parhaat parvilentokuvani lajista.

Viikon parhaat havaintoni tulivat kuitenkin pesimähavainnoista. Pesinnät varmistuivat jalohaikarasta, viirupöllöstä ja valkoselkätikasta.

Jokunen päivä sitten näin sattumalta naaras valkoselkätikan käyttäytyvän kuin olisi hakemassa ruokaa poikasilleen. Pois ajaessani katsoin lahopökkelöä metsäsaarekkeessa tikan lentosuunnasta, mutta en oikein uskonut tuota peltojen ympäröimää pientä sekapuustoa pesimäpaikaksi, joten pökkelö jäi tarkistamatta. Nyt sitten näin molemmat sukupuolet paikalla ja niin kävelin paikalle. Jo ennen lahoa koivupökkelöä, jonka olin arvannut mahdolliseksi pesäpaikaksi, oli maassa runsaasti lahopuun silppua - selvästi lastua pesäkolon koverruksesta. Kuitenkaan lähiympäristössa ei näkynyt mitään sopivaa lahopuuta. Siinä päätäni pyöritellessäi koiras valkoselkätikka tuli paikalle. Se katosi katkenneen nuorehkon koivun lyhyen, vain muutaman kymmenen sentin mittaisen, lahon latvuspökkelön sisään. Pesästä kuului poikasten vaimeaa kerjuuääntä. En ikinä olisi huomannut tuota noin kymmene metrin korkeudessa olevaa koloa ilman, että asukas olisi tullut sen esittelemään. Muuten, tikoilla on hämmästyttävän lyhyt haudonta-aika. Valkoselkätikalle kirjallisuus antaa ajaksi 11 - 12 vrk (ranskalainen aineisto).

Kanteleella törmäsin Tuomas Seimolaan, joka kertoi paljon mielenkiintoista erityisesti peltosirkuista, mutta myös niittykirvisistä. Sain muun muassa kuulla, että peltosirkkuja lienee olemassa vielä minun loppuelämäni retkeilypäivien ajan, mutta Tuomaksen arvion mukaan laji katoaa Suomesta vuoteen 2050 mennessä, jos (ja kun) väheneminen jatkuu samaa rataa. Puhuttiin myös niittykirvisistä ja niiden alamäestä Etelä-Suomessa. Tässä vaiheessa tuli mieleeni, että olisipa hyvä, jos minulla olisi kaikki retkieni lintuhavaintoaineisto tallessa jossain ebird-tapaisessa helppo käyttöisessä systeemissä, josta helposti löytyisivät tiedot vanhoista esiintymistä. Kun yleinen laji katoaa, sen vähenemiseen reagoi helposti pitkällä viiveellä. Nyt olen ihmetellyt, kuinka vaikeaa tänä keväänä on ollut saada räkättirastas retkipinnaksi. Ja toden totta asia näkyy (ilman syvempää analyysiä) havaintolistoissa. Viime vuonna 1. - 11.5. räkätti oli 17 havainto listalla 37:stä, tänä vuonna vastaavasti 8/43. Punakylki on sekin ollut kumman vähissä minun havaintolistoillani.

Palauteosio ei ole toistaiseksi käytössä