Lintukuvaviikko 15/2025

 






Sääksi
OspreyPandion haliaetus
13.4.2025 Loviisa
Canon EOS R5 Mark II, 600 mm, f/6.4, ISO-640, 1/1000 sec, Hand held


Takatalven tuntua tällä viikolla. Retkille lähtiessäni oli mielessäni kevään 2024 takatalven lintupaljous Loviisan Sarvlaxin kartanon pelloilla ja erityisesti mahdollisuus löytää joku hyvä joukosta. Näissä merkeissä kiertelin peltoja, mutta mitään läheskään vastaavaa pikkulintujen kertymää en löytynyt. Lisäksi hyvien lajittamiseen kelpaavien parvikuvien saamiseksi pitäisi olla saalistajia hätyyttelemässä parvia ilmaan ja kasaan. Nyt petoja ei näkynyt pelloilla lainkaan. Jotain aina voi löytää: Iso yllätys oli pienen peltolaikun reunassa säätä pidellyt sääksi. Matka oli keskeytynyt sakean lumisateen vuoksi yllättävään paikkaan.

Viime vuonna minulla oli mieletön onni rarien näkemisen suhteen. Nyt potkii takaisin. Kun lopetin aamustaijin lähirannassa vastaan käveli Heikki Pakkala. Meinasi jo kääntyä seuraksi takaisin, mutta kun oli nälkä. Tuskin ehdin lähteä autolla liikkeelle, kun tekstiviesti hälytti taskussa. Luin viestin vasta pihassa: “Isohaarahaukka lahden yli kaarrellen itään.” Laji spontaaniksi aluepinnaksi (bongattuja on) oli minuuteista kiinni.

Palauteosio ei ole toistaiseksi käytössä

Edellinen viikko Lintukuva.fi Seuraava viikko