Viikon Kuva 15/2221

 





Anna kuvalle pisteet:

10 Erinomainen/Excellent
9 Kiitettävä/Very good
8 Hyvä/Good
7 Tyydyttävä/Quite good
6 Välttävä/Passable
5 Huono/Bad
4 Ala-arvoinen/Poor

Eurasian Oystercatcher Finland

Canon EOS-1D X Mark II + EF600mm f/4L IS II USM +1.4x III, 1/2000 sec, f 11, ISO 1600

Contact tomi.muukkonen at birdphoto.fi, Phone +358 400 968855

Etelä-Israelista kuuluu hurjia, puhuvat pikkulintutsunamista! Toukokuun alussa puistoissa ei ole voinut kävellä tallomatta satakieliä –no tämä tietysti pientä liioittelua, mutta viheralueet ovat kaiketi kuhisseet lintuja, kuten kivikkosatakieliä, viitasirkkalintuja, oliivikultarintoja, lepinkäisiä, kirjokerttuja, kuhankeittäjiä, kultarintoja, sieppoja, peltosirkkuja ja tietysti muitakin kuin pikkulintuja, esimerkiksi ruisrääkkiä valtavasti. Useat lajit saapuivat tavallista myöhemmin. Kaipa kylmä ilmanala on tuntunut Pohjois-Afrikassa saakka?

Kaksi kertaa olen ollut huhtikuun lopulla Israelissa, mutten koskaan toukokuun puolella. Joskus pitäisi nähdä loppukevät siellä, vaikka turhan kuumahan siellä olisikin.

Meriharakka Haematopus ostralegus

Tulppa on lopulta auennut Suomessakin, ja nyt viime päivinä maahamme on alkanut saapua kesän lintuja kuten käkiä, tervapääskyjä, kirjosieppoja ja sirittäjiä. Toisaalta pohjoisessa satoi lunta ihan urakalla, mutta eiköhän lämmin ilmanala leviä pian Suomeen laajemminkin. Tänään äitienpäivänä 9.5.2021 koivuun on ilmestynyt lehdet ja keittiön ikkunan takana peippo rakentaa pesää männynoksalle.

Olen lupaillut kuvablogia Meripäiviä 2021. Sitä innoissaan tulee luvattua kaikenlaista jonkun hyvän retkipäivän jälkeen. Nyt en enää lupaa mitään, mutta ehkä jonain päivänä sitä vielä kirjoittelen. Viikonkuvassani hosti, meriposti, merijuusto (haeost) eli meriharakka on nimensä mukaisesti meren rannassa, vaikka se joillain järvilläkin kaiketi esiintyy.

Yhteydenotot: tomi.muukkonen at lintukuva.fi, Puhelin 0400 968855






PisteetNimimerkkiPalaute/kysymys
10 AB

Pistekeskiarvo 9.06, annettuja pisteytyksiä 16




Home Page