Viikon Kuva 32/2220

 





Anna kuvalle pisteet:

10 Erinomainen/Excellent
9 Kiitettävä/Very good
8 Hyvä/Good
7 Tyydyttävä/Quite good
6 Välttävä/Passable
5 Huono/Bad
4 Ala-arvoinen/Poor

Northern Pintail Finland September 2020

Canon EOS-1D X Mark II + EF600mm f/4L IS II USM +2x III, 1/500 sec, f 8, ISO 1600

Contact tomi.muukkonen at birdphoto.fi, Phone +358 400 968855

Valintoja pitää tehdä, ottaako mukaan neljäsataamillisen vai kuusisataamillisen, sillä enää en ota molempia. Oli aikoja vieläpä ei niin monta vuotta sitten, kun raahasin penkalle kaksi jalustaa. Toisella jalustalla oli kaukoputki, toisella kamera. Sitten jätin kaukoputken pois, ja otin mukaan kaksi teleobjektiivia ja kaksi runkoa, pidempi putki oli jalustalla. Siihen sitten vielä termospullo, eväät, selkänojallinen retkituoli; eipä liikkuisi mies enää kovinkaan ripeästi. Niin, olen muistanut käydä punttisalilla viimeiset 46 vuotta, mutta pakko myöntää, ettei jalka nouse enää entiseen tahtiin. Olipa kannettavana ollut sitten rinkka tai kameravehkeet, aina yhtä ikävältä on hartioissa tuntunut. Mutta en ole vielä pitkään aikaan luopumassa neljän kilon kuusisataamillisestä, sillä jaksan vielä kuvata sillä käsivaraltakin, vaikka jalustaputkihan se on.

Maanantai oli aika hiljainen päivä merellä, pähkinänakkeli sentään muutti, mutta sitten Ultsi kuiskasi suohaukan olevan tulossa kohti, ja kohti se totta vie tulikin. Minulla oli jalustalla 1200 milliä, joten piti kuvata niin sanotusti kieli keskellä suuta. Kyseessä oli harvinainen arosuohaukka, joka pahaksi onneksi kampesi ohi vastavalon puolelta. Lyhyemmällä käsivaraneljäsatasella olisin helposti hoitanut ohituksesta kuvat metsätaustaa vasten, mutta nyt en millään pystynyt seuraamaan lintua koko aikaa.

Juu, onhan niitä zoom-objektiivejakin, jolloin voi nopeasti vähentää liiallista polttoväliä vähemmäksi, mutta jos etulinssin halkaisija on 145 milliä ja valovoima sen mukainen, niin aika raskas zoomi siitä tulisi. Isot zoomit sopivat parhaiten piilokojukuvauksiin, joita harrastan hyvin harvoin. Toisaalta jotkut mestarit leipovat käsittämättömän hyviä kuvia jollain vähemmän kalliilla merkeilläkin, mitä minun on vaikea ymmärtää. Kuvankäsittelytaidolla taitaa olla tosi suuri merkitys.

Jouhisorsa lähtee pellolle ruokailemaan Anas acuta Helsinki 4.9.2020

En nyt laita kuvaa arosuohaukasta viikonkuvaksi, sillä viikon aikana olen yrittänyt hyödyntää sadekuuroja kuvissani. Jos nyt saisin käyttää pari tilannetta uudelleen, vaihtaisin jalustalla olleen kuusisataamillisen tuplajatkeineen joko kuusisataseen ilman jatketta ollenkaan tai sitten neljäsataamilliseen. Minulla olisi nyt haluamani kuva.

Yhteydenotot: tomi.muukkonen at lintukuva.fi, Puhelin 0400 968855






PisteetNimimerkkiPalaute/kysymys