Lintukuvaviikko 07/2017

 



Piekana
Rough-legged Buzzard Buteo lagopus
9.2.2017 Loviisa, Finland
Canon EOS 1DX Mark II, 840 mm, f/8, ISO-1000, 1/3200 sec. Hand held.







Anna kuvalle pisteet / Give points (10 is the highest):

10 Erinomainen/Excellent
9 Kiitettävä/Very good
8 Hyvä/Good
7 Tyydyttävä/Satisfactory
6 Välttävä/Passable
5 Huono/Bad
4 Ala-arvoinen/Poor

Loppuviikko meni flunssassa. Sunnuntaina oli jo maastokelpoinen, mutta eipä paljon innostanut lähteä ulos.

Yksi talven kuvatuimmista lajeista on ollut piekana yleensäkin sekä erityisesti omakohtaisesti. Piekanan touhuja seuratessani olen päässyt taas kerran ihmettelemään, millainen elin on haukansilmä. Yhdestä pitkästä syöksystä pääsin helposti mittaamaan matkan myöhemmin kartalta, kun pellon keskellä seisovasta puusta lähteny liito päättyi metsän reunan vajan seinään - itse asiassa niin liki seinää, että oikein kolahdus kuului. Matkaa oli 440 metriä!

Pitkiä liitoja saaliin perään tapahtuu aika usein, erityisesti korkeilta tähystyspaikoilta. Onneksi kuitenkin saalistuskohde on useimmiten lähellä tähystyspaikkaa, joten jos haukka vaikkapa tähystää metsän reunassa (180 astetta mahdollista iskusektoria), on jonkinmoiset mahdollisuudet sijoittua oikein saalistusiskun kuvaamiseksi. Viikkarissa piekana syöksyi aika lähelle pellolla päivystävää autoani.

This have been a good winter for having pictures of Rough-legged Buzzards - many of those over wintering and not a lot of snow.

 





Kiitos palautteesta - Thanks of feedback

Voit antaa kuvalle palautetta alla olevaan tekstikenttään. Teksti tulee esille viikonkuva-sivuille.

You can send comments or ask the photographer a question by using the form below. Your comments / questions will be published on the ‘Picture of the week’ page.

Viesti/Message:


Nimi tai tunnistettava nimimerkki/Posted by:


NimimerkkiPalaute






Edellinen viikkoLintukuva.fi Seuraava viikko